Menomonoilla

Onneksi Suomesta ei ihan äkkiä kansallispuistot ja muut hienot luontokohteet lopu kesken, vaikka kohtalo retkuilijaa kurittaisi! Kesäisempiä olosuhteita lähdettiin etsimään etelämpää. Koska tunturihammasta kolotti edelleen vimmatusti, oli useamman tunturin huiputusta tarjoava ja ajankohtaisten tiedotteiden mukaan myös kulkukunnossa oleva Pyhä-Luoston kansallispuisto muodollisesti pätevä korvaaja. Nimessäkin oli jotain samaa, alku pee ja kaksi osaa. Pyhä-Luosto, Pallas-Ylläs, melkein sama asia ju nou? Hiljaista oli Luoston kylällä sinne saapuessamme. Vähän aikaa piti karttaa ja opasteita silmätä, jotta Ukko-Luostolle vievän reitin alku löytyi. Auto saatiin kätevästi parkkiin laskettelurinteiden edessä olevalle isolle pysäköintialueelle. Viehättävämpiäkin ruokataukopaikkoja on kohdalle osunut, mutta nyt mentiin ihan käytännön ehdoilla. Sen verran älliä löytyi päästä, että päätin syödä kunnolla ennen taipaleelle lähtöä jottei matkanteko alkaisi tökkiä samantien energiavajeen takia.  J...

Aamu kaunis iloinen valkeni aurinkoisena, vaikka yöllä oli ropissut vettä varsin runsain määrin ja useampaan otteeseen. Aamupuurot ja kahvit keiteltiin Punaisenhiekan tulipaikalla, ja päivä vaikutti kaikin puolin lupaavalta. Ilma ei ollut lämmin, jos ei kylmäkään, mutta poutainen ja sateen jäljiltä raikas. Ajoittaisesta heräilystä huolimatta takana oli mukavan mittaiset unet, ja tiedossa olisi tärkeä päivä.   Kesken puuron mussutuksen alkoi taivaalle kuitenkin kerääntyä harmaita pilviä, eikä mennyt montaa hetkeä ennen kuin niskaan alkoi ripsiä tihkua.  Teltta, makuupussi ja sekalainen tilpehööri tuli kerättyä äkkiä kasaan ja rojuläjäni kanssa pakenin autiotuvan verannan suojiin pakkaamaan. Tihku yltyi nopeasti ihan kunnon sateeksi, eikä säätiedotus luvannut asiaan juurikaan helpotusta lähitunteina. Aamun hyvät mojot, vibat ja fiilingit alkoivat valua sulamisvesien mukana kohti Pallasjärven pohjaa, ja tunturiin lähteminen moisella koiranilmalla kehtuuttaa ihan tosissaan. Jonkin...

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan. Vaikka tämän kesän ensimmäistä reissua oli suunniteltu niiiin hyvin, hartaudella, ajalla ja vaivalla, on maailman paraskin suunnittelija ja varautuja loppupeleissä voimaton luonnon omien suunnitelmien edessä. Ja ihan hyvä niin. Tämän vuoden kesäloman ensimmäinen osa oli tarkoitus viettää Lapin keväästä/alkukesästä nauttien Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemissa. Pääasiallisena tavoitteena oli kansallispuistoon ja sen lähiympäristöön tutustumisen ohessa legendaarisen Hetta-Pallas vaellusreitin kulkeminen "väärinpäin", eli Pallastunturin luontokeskukselta Hetan kylään.  Kaikki oli niin valmista kuin vain voi olla. Rinkka oli purettu ja pakattu moneen kertaan tarkistuslistojen kanssa. Retkiruokia oli fundeerattu, kuivattu ja pussitettu lopputalvesta saakka. Reittisuunnitelma ja päiväetapit olivat selvät. Viikon loma ja auto varattu. Taakse jää, Uudenmaan kaunis kesäsää Kun lähtöpäivä viimein pikän ja hartaan odottamisen jä...

Koska kunnon talvea ei pääkaupunkiseudulle kertakaikkiaan tullut, alkoi retkeilykausi todella outoon aikaan, 25. tammikuuta. Lunta ei ollut hiutalettakaan, pakkaset loistivat poissaolollaan ja edessä oli aurinkoinen viikonloppu. Eipä siinä sitten muuta kuin kamat kasaan, herätyskello soimaan ja aamulla bussi Vantaalle. Jäin kyydistä jo entisillä asuinkulmillani Hakunilan urheilupuistolla. Tästä oli kävelymatkaa Sipoonkorven varsinaiselle aloituspisteelle kolmisen kilometriä, mutta Sotungin rauhallisissa maalaismaisemissa  ja aurinkoisessa säässä oli mukava kävellä ja ihailla taloja ja peltoja. Jäätaidetta ojanpohjalla Tasakalliontien parkkipaikalta otin suunnan Kalkinpolttajanpolulle, joka on 4,8km mittainen rengasreitti. Kalkinpolttajanpolku kiertää pelto- ja metsämaisemissa perinteisellä kalkkikaivos- ja maatalousalueella Vantaan Sotungin kylän tuntumassa. (Luontoon.fi) Kokonaisuudessaan kyseistä reittiä ei tullut kierrettyä, koska määränpäänä oli tällä kertaa Kuusijärvi. Polku k...

Nuuksio on jotenkin aina ollut mystisesti yhtä aikaa liian lähellä ja liian kaukana. Liian lähellä, jotta sinne tulisi lähdettyä niinä harvoina kertoina kun auto on käytettävissä. Ja liian kaukana, jotta sinne viitsisi lähteä seikkailemaan julkisen liikenteen voimin. Seliseli, jälkimmäisessä ei ole kyse mistään muusta kuin omasta laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Syyskuun loppupuolella kävi niin onnekkaasti, että saatavilla oli auto, vapaa viikonloppu ja hyvä sää. Otinkin siis itseäni niskasta kiinni ja hurautin perjantaina heti töiden loputtua kohti metsää. Pikapysäys ja evästäydennys Veikkolassa, ja seitsemän aikoihin oli auto parkissa Valklammentiellä. Ilta alkoi hämärtyä kovaa vauhtia, joten ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja kohti yöpaikaksi valikoitunutta Saarilampea. Matka ei onneksi ollut pitkä ja luonnonvaloa riitti vielä sen verran, ettei tarvinnut kaivaa otsalamppua esiin. Puolivälin paikkeilla oli pakko pysähtyä ihailemaan iltahämärässä lepäävää Saarilampea, ja vain he...

Oi ihana Koli! Itä-Suomessa on jotain, mikä vetää minua magneetin lailla puoleensa. Vaikka tässä savolaisia ollaan ja edustetaan, on Etelä-Savo kuitenkin aika kaukana kaikkein itäisimmistä mannuista. Kuulin Kolin kutsun, kun alkuperäiset loma-aikataulut muuttuivat äkillisesti ja järkevää rakoa Lappiin lähtemiselle ei ilmaantunut. Tällä kertaa aikomuksena oli tutustua Kolin maisemiin ja mahdollisuuksiin kattavammin, eikä ainoastaan käydä näköalapaikalla pällistelemässä. Ei sillä, ettenkö sitäkin voisi tehdä kokonaisen päivän verran. Perille saavuttiin alkuillasta, kuuden paikkeilla. Koska takana oli pitkä ja puuduttava ajomatka, oli haussa joku mukava iltalenkistä käyvä reitti jonka varrelta löytyisi yöpaikka. Nämä toiveet täytti Kasken Kierros, 3km mittainen luontopolku kansallispuiston pohjoispäässä. Toiveet eivät ainoastaan täyttyneet, ne ylittyivät moninkertaisesti! Kasken kierros tarjoili ihanaa perinnemaisemaa matkalla Mattilan, sataman ja Vaaralanahon kautta yöpaikkaani Turulaan....