Onneksi Suomesta ei ihan äkkiä kansallispuistot ja muut hienot luontokohteet lopu kesken, vaikka kohtalo retkuilijaa kurittaisi! Kesäisempiä olosuhteita lähdettiin etsimään etelämpää. Koska tunturihammasta kolotti edelleen vimmatusti, oli useamman tunturin huiputusta tarjoava ja ajankohtaisten tiedotteiden mukaan myös kulkukunnossa oleva Pyhä-Luoston kansallispuisto muodollisesti pätevä korvaaja. Nimessäkin oli jotain samaa, alku pee ja kaksi osaa. Pyhä-Luosto, Pallas-Ylläs, melkein sama asia ju nou?
Hiljaista oli Luoston kylällä sinne saapuessamme. Vähän aikaa piti karttaa ja opasteita silmätä, jotta Ukko-Luostolle vievän reitin alku löytyi. Auto saatiin kätevästi parkkiin laskettelurinteiden edessä olevalle isolle pysäköintialueelle. Viehättävämpiäkin ruokataukopaikkoja on kohdalle osunut, mutta nyt mentiin ihan käytännön ehdoilla. Sen verran älliä löytyi päästä, että päätin syödä kunnolla ennen taipaleelle lähtöä jottei matkanteko alkaisi tökkiä samantien energiavajeen takia.
Ja hyvä että tuli tankattua, koska edessä odotti heti ens alkuun varsin rankka rutistus Ukko-Luoston huipulle. Opasteesta suunta selville ja menoksi, mutta kappaskeppasta, siinä missä portaat alkoivat oli eristysnauhaa ja muuta kulkukieltoa henkivää rekvisiittaa. Portaiden remontti oli kyllä tiedossa, joten niiden kulkukelvottomuus ei tullut yllätyksenä. Kysymysmerkkejä aiheuttikin se, miksei missään vaiheessa tullut vastaan infoa siitä että tähän suuntaan eteneminen on turhaa ja korvaava reitti kulkee täysin nyppylän toisella laidalla. Toisaalta, missäpä vaiheessa tällä koko reissulla olisi mikään mennyt suunnitelmien mukaan.
Vaihtoehtoina oli nyt palata samaa reittiä takaisin parkkipaikalle ja lähteä huiputusyritykseen toista reittiä pitkin, tai seurailla rinnettä eteenpäin ja keksiä joku oma väylä ylös. Toistaiseksi täyskäännöksiä oli tullut tehtyä sen verran paljon, että nyt päätettiin jatkaa eteenpäin. Ainakaan vastassa ei olisi tulvia.
Matkaa kertyi tuplasti odotettua enemmän kun sopivaa kiipeilypaikkaa jouduttiin etsimään lähes Pikku-Luostolta asti. Sitkeys kuitenkin palkittiin kun armottoman kipuamisen, hikoamisen ja rakassa keikkumisen jälkeen ympärillä avautuivat metsäiset tunturimaisemat.
Kun maisemia oli ihasteltu ja kuvattu tarpeelliseksi nähty määrä, piti huipulta päästä alaskin päin. Onneksi se osoittautui vähän helpommaksi kuin tulomatka. Portaita korvaava reitti (jota alunperinkin olisi pitänyt seurata) kulki huoltotietä pitkin tunturin laitaa mutkitellen. Viimeiset laskettelurinteessä sulavat lumet tekivät tiestä märän ja paikoin kulkuväylää oli jopa vaikea hahmottaa. Kun lenkki päättyi takaisin autolle, tuli mietittyä oliko rinkan retuuttaminen ylös ja alas ollut tällä kertaa ihan välttämätöntä. Mitä todennäköisimmin ei.
Kaukana edessä siinsi päämäärä, Pyhätunturi! Mittasuhteet hämärtyivät ja etäisyyksien arviointi kävi hankalaksi vaikka tiedossa oli matkan lopullinen mitta, 30km. Pyhä näytti olevan yhtä aikaa sekä yllättävän lähellä, että tosi kaukana. Päätin lopettaa asian pähkäilyn heti alkuunsa, ennen kuin aivoa alkaisi kivistää yhtään enempää. Kyllä se sieltä vastaan lopulta tulisi kun vaan pysyisi reitillä ja laittaisi menomonoa toisen eteen.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin lähtenyt Ukko-Luoston huipulta omille teilleni kohti Pyhää, mutta kaiken sekoilun jälkeen tämä olisi tarkoittanut jo kertaalleen kuljetun matkan uusintaa Pikku-Luostolle asti. Kertausharjoitteiden sijaan istuttiinkin autoon ja hurautettiin Lampivaaran parkkipaikalle, josta käynnistyisi soolosuoritukseni. Reitti kulki leveänä hiekkatienä Lampivaaran ametistikaivokselle asti, kapeni sorastetuksi poluksi ja lopulta tavalliseksi metsäpoluksi matkalla Pyhälammelle. Siellä odotti ensimmäinen yöpaikka. Muita kulkijoita ei vielä ollut näkynyt, mutta sain seuraa päivätuvan penkkien alla asustavasta myyrästä. Retkeilymaailman julkkiksesta löytyi jälki, kun tuvan seinän rakoseen tyrkätystä sievästä kiehisestä paljastui merkintä @mehtamikko!
Vaikka takana oli pitkä päivä ja väsytti, uni ei meinannut tulla. Yö kului heräillessä, kääntyillessä ja mukavaa asentoa turhaan etsiessä. Ilmassa leijui vähän liikaa jännitystä, innostusta ja odotusta edessä olevasta rupeamasta. Siitä enemmän sitten omassa kirjoituksessaan.
Kommentit
Lähetä kommentti